keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Juhannus

Tulossa on yksinäinen juhannus. Lapset ovat kavereittensa kanssa mökeillä, mies on töissä ja minä kotona. Koska en jaksa löhötä koko aikaa, olen suunnitellut tehtävälistan itselleni:

- ikkunoiden pesu, ei kuitenkaan aattona
- kuntoilua, aloitan uudelleen intervallijuoksun. Onneksi taukoa on tullut vain reilu kuukausi
- lauantaina menen penkomaan alennusmyyntiin
- sunnuntaina leivon raparperipiirakan

Eiköhän näillä eväillä yksi juhannus saada vietettyä!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Mökillä


Mieheni on ollut mökillä jo pari päivää ja liityin hänen seuraansa alkuillasta. Mies oli ostanut pullon punaviiniä sekä hyvää lihaa ja maissintähkiä grillattavaksi. Sauna ja kylpytynnyri ovat lämpenemässä. Kylpytynnyrin hankimme kevättalvella. Olemme pitkään harkinneet sen ostamista ja päädyimme hankkimaan 6 hengen lämpökäsitellyn tynnyrin ulkopuolisella tulipesällä. Minulla on tekeillä kivetys: ladon luonnonkiviä metrin verran tynnyrin ympärille. Se on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa.

Suomalaiset ja japanilaiset taitavat olla kansoina jossain määrin samanlaisia. Olemme omineet paljon japanilaisia juttuja, kuten karaoke, kylpytynnyri ja sushi. Mikä mahtaa olla seuraava villitys, jonka omimme Japanista?


In the beginning...

Olen koko viikon kestävällä työmatkalla. Paikalliset kollegani ovat kiitettävästi suunnitelleet minulle aktiviteettia illoiksi. Tänään on ensimmäinen ilta, jonka vietän hotellissa. Juuri sopiva aika aloittaa bloggaaminen.

Eilen illan ohjelmana oli ensin päivällinen pursiseuralla. Oli mukava nautiskella katkarapupataa ja paahtoleipää pursiseuran terassilla auringon paistaessa taivaan rannalla. Tapasimme pursiseuralla kaksi paikallista miljonääriä, joista toinen halusi tarjota viinin päivällisellemme. Hänellä itsellään oli kiire, joten tarjoilija toi viinin pöytäämme ja toivottelimme avokätiselle herralle hyvät illan jatkot. Päivällisen jälkeen menimme jatkoille karaokeravintolaan, jossa seurasimme jalkapallo-ottelua isosta televisioruudusta. Harmi että Suomi hävisi.

Asun paljon hotellissa. Minun tapanani on purkaa laukku järjestämällä vaatteet kaappeihin, kauneudenhoitovälineet vessan peilipöydälle ja jättää kirja yöpöydälle. Yritän saada huoneen tuntumaan kodilta, en kylläkään (ainakaan vielä) tuo mukanani valokuvia tai koriste-esineitä. Silti olo on jotenkin saamaton ja toimeton kun ei ole arkisia askareita tehtävänä. Onko koti sittenkin vain se tuntemus, joka tulee rutiinien hoitamisesta: siivoamisesta, ruuan laitosta, tiskaamisesta ja pyykin pesusta. Miksi kotona laiskottelusta ei tule tyhjää oloa kuten hotellissa?