maanantai 24. elokuuta 2009

Ero-opas ja mielen nostatusta

Olen lukenut Fischerin jälleenrakennus-kirjaa. Olen yrittänyt lukea sitä edistymiseni mukaan. Nyt olen viha-kuutiossa. Olen aika malttamaton toipumiseni suhteen, enkä jaksaisi odottaa ajan kulumista. Suunnittelen lukevani alun uudelleen ja toivon huomaavani kohtia, joita en ensi lukemalla huomannut. Ehkäpä asioiden perusteellinen läpikäynti auttaa. Siihen asti tyydyn tamppaamaan mattojani. Yksi on jo melkein loimilangoiksi hakattu :)

Menin tänään harrastukseeni erään ystäväni kyydissä. Hän ei ollut kuullut erostamme ja kysyi, mitä YYYY:lle (nyk. eksä) kuuluu. Kerroin mitä on tapahtunut ja hän (eronnut 10 v sitten) kysyi, enkö tunne suunnatonta vihaa ja raivoa. Oli helpottavaa tunnustaa, että KYLLÄ, voisin vaikkapa katkaista kaulan. Kummaltakin. Eroa kokemattomien kuullen en voi kertoa mitä ajattelen, he eivät ymmärrä.

Mielialaani nostaakseni -ja kenties tuupatakseni itseäni eteenpäin- varasin itselleni viikon matkan Kyprokselle. Minä en olekaan ennen ollut Välimeren maassa. Matkaan liittyy erään tunnetun suomalaisen pitämä kurssi. Olen kuullut kurssin vetäjää ennenkin ja pidän paljon hänen luennoistaan. Nyt olen ihan innoissani: koko viikko verbaalista, älykästä ilotulitusta. Jos siellä ei tokene, ei sitten millään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti