maanantai 26. lokakuuta 2009

maanantai, sweet maanantai

Minulla käy joskus (tai aika useinkin) niin, että en hoksaa asioita juuri silloin kun juttu on menossa. Vaikkapa niin, että usein keksin hyvän vastauksen vasta kun oikea hetki on mennyt ohi.

Nyt kun risteilystä on mennyt muutama päivä, mieleeni nousee asioita joita ystäväni minulle puhuivat. Oikein sydämessä sykähtää lämpimästi kun mieleen palautuu kaikenlaista. Kaikki paitsi yksi pari olivat lämpimästi myötätuntoisia ja kertoivat kuinka järkyttyneitä he ovat eksien teosta. Vaikka en mitenkään johdattanut keskustelua omiin asioihini. Mielessä se on kuitenkin meillä kaikilla. Huomaan.

Yksi (pohjalainen suoraselkäinen) jopa melkein huusi kun hän usean kerran sanoi, että 'noin ei sinulle saa tehdä'. Muutama muu kävi hiljaa toteamassa, että he halveksivat näitä kahta.

Olin jo melkein unohtanut mitä on myötätunto. Kiitos.

2 kommenttia:

  1. Minulle kay usein niin etta tajuan vasta 'huomenna'.
    Toisaalta. Naen unia jotka kertoo etukateen mutta nekin tajuan vasta 'huomenna'.

    Toivottavasti jossain vaiheessa ystavien kanssa puhe kaantyy pois 'toisten halveksemisesta' - vaikkakin tassa kohtaa tuo sinulle lohtua ja myotatuntoa.
    Pitkassa juoksussa on parempi unohtaa.
    Halveksunta ja viha myrkyttaa seka ruokkii itsea ja ymparistoa. Toisin kuin takalainen myrkkypilvi joka on ihmisten aiheuttama eika kukaan tee mitaan.
    Eli aaripaat kyseessa.

    Luin kaikki postauksesi. Et ole tyhma ihminen.
    Vaan harvinaisen fiksu! Et suostu nuolemaan haavojasi ja jaa ruikuttamaan vaan tajusit oman arvosi ihmisena VAIKKA sattuikin ja sattuu viela jonkin aikaa. Jaothain miehen kanssa aika monta yhteista vuotta.

    Nostan hattua! Arvostan suoraselkaisyyttasi!

    Hyvia ajatuksia tiistaihin! :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat niin totta ja oikein vihasta ja halveksunnasta. Luulen että meillä on koko kaveriporukka vielä pyörällä päästään ja ihmettelee missä mennään. Tämä tällainen horjuttaa koko porukan tasapainoa.

    Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

    Kiitos kaikista viesteistäsi!

    VastaaPoista