lauantai 31. lokakuuta 2009

joulusta ja nettideittailusta

Katsoin juuri kovalevylle tallentamiani Yle 1:n 'Epäkorrektia, Tuomas Enbuske' -jaksoja. Ajatuksia herättävä ohjelma. Suosittelen!

Aiemmin päivällä juttelin tyttären kanssa joulusta. Loppukesästä kysyin jos mentäisiin viettämään joululoma Peruun. Olisimme käyneet katsomassa Machu Picchun inkakaupungin ja viettäneet hyvän loman. Keskimmäinen ei halua lähteä. Koska joulu on perheessämme tärkeä juhla, on jokaisella veto-oikeus. Joten jäämme kotiin.
Kuten aikaisempina vuosina, minä annan joka lapselle muutaman satasen, jolla he ostavat lahjat itselleen. Minä sitten paketoin lahjat ja ne odottavat kuusen alla jakamistaan aattoon asti. Näin jokainen saa itselleen mieluisat lahjat ja minä säästyn stressiltä.

Tänä vuonna annan rahan lisäksi joka lapselle ulkomaanmatkan: nuorin pääsee kesällä 5 viikoksi Italiaan (perhemajoitus), keskimmäinen kirjoitusten jälkeen etelänmatkalle (jos haluaa) ja vanhin kesällä kahdeksi viikoksi Kyprokselle. Matkalahjat tulevat lapsille yllätyksenä. Tiedän niiden olevan mieluisat. Tai no, keskimmäisestä en tiedä. Voi olla että hän haluaa käyttää matkalahjan myöhemmin?

Minulla oli profiili eräällä treffisivustolla. Sitä kautta sain yhteyden ihan fiksun oloiseen mieheen. Olen nyt kaksi kertaa ehdottanut tapaamista, mutta hänelle ei ole sopinut. Hän poisti profiilinsa heti sen jälkeen kun aloimme viestitellä privaatisti (kuten minäkin omani), mutta ihmettelen miksi yhtenäkään iltana ei ole aikaa edes kahvikupposen verran. Voiko miestä pelottaa? Miksi hänellä sitten oli profiili netissä, vieläpä maksullisella sivulla?

3 kommenttia:

  1. ... kyllä, luulen että miestä pelottaa... on eri asia tavata netissä kuin livenä :)

    VastaaPoista
  2. Eiko olekin ihanaa kun ei tarvitse stressata joululahjoista!? Meilla ei ole vuosiin ollut sita riesaa...

    Jos tuo mies olikin varattu? vaikka ehka toisin profiilissaan toi ilmi...
    TAI
    meni pupu poksyyn.

    VastaaPoista
  3. Hän on kirjoittanut olevansa leski. Taitaa olla peloissaan uuden edessä?

    VastaaPoista