Paskapää-eksä on sitten taas tuolla naapurissa. Luulin jo selvinneeni vihasta, mutta enpä vaan olekaan. Ottaa tosissaan päähän ja mieli niin tekisi mennä muotoilemaan hänen autonsa peltejä. Tai renkaita, piikillä.
Minä en kaipaa häntä, en rakasta, enkä edes tunne häntä kohtaan yhtään lämmintä ajatusta. Haluan niin kovin, että häneenkin sattuu, ainakin yhtä kovin kuin minuun on sattunut. Ja sitä ämmää myös.
Ja sitten tämän kirjoituksen järkevä osa. Kirjoitin kännykkäni notesiin muistiin viisaan ajatuksen, jonka kerran löysin keskustelupalstalta: viha kalvaa eniten vihan kantajaa -se vihan kohde kun ei oikeastaan tunne eikä välttämättä edes tiedä, että joku vihaa häntä -ei ainakaan koko ajan sitä mieti. Siksi ei vihalla ja kaunalla kannata itseä saastuttaa. Menneet on menneitä ja uusi aurinko nousee joka aamu. Siis jatka elämääsi positiivisesti.
Kielitietty
16 tuntia sitten
Sähän melkonen epeli olisit, jos et tuntisi yhtään vihaa. Vihaat nyt ensin aikasi, kunhan et jää siihen muhimaan. Sekin nimittäin on melkoinen suo, kun yrittää väkisin olla vihaamatta. Siinähän tuntee itsensä ihan onnettoman p*skaksi ihmiseksi, kun kerta ei yhdestä vihastakaan pääse eroon, vaikka se olisi itselle hyväksi.
VastaaPoistaAnteeksiannon kautta sitä on mentävä. Se on tietoinen valinta, jossa edetään yksi askel eteen ja kaksi taakse, mutta lopulta tulee se päivä, kun on pelkästään helppo olla ja hengittää. Eikä eksä synnytä enää minkäänlaisia värähtelyjä - ei positiiviseen eikä negatiiviseen suuntaan.
Tsemppiä!
Näinhän se varmaan on. Millään en malttaisi odottaa sitä päivää, että eksä on minulle yhdentekevä.
VastaaPoistaLapsista olen kovin huolissani. Kunpa osaisin tukea heitä niin, että he eivät tee mitään typeryyksiä!